To the praying mother and the worried father,
let your children go.
If they come back, they'll come home stronger!
Vielä vähän ylin kuukauden alaikäisenä aikaa jäljellä ja oon hieman ollu viimesen puolen toista vuoden ajan sitä mieltä, että mun vanhemmat on ehkä hieman liian suojelevaisia mua kohtaan. Okei, tietysti oon tosi kiitollinen, että ne ylipäänsä välittää mun tekemisistä ja tulevaisuudesta, mutta joskus ahistaa ihan liikaa se, että joka meno pitää raportoida ja pitää kaikkeen pyytää lupa ja mun menoja ehkä liiaksikin rajoitetaan. Täytyy kyllä myöntää, että tyhmyyksiäkin on tullut tehtyä ja niiden jälkeen se huolenpito ja menojen/tekojen rajoittaminen on ollut ihan jees, mutta sit pidemmän päälle se ei oo enää reilua. Mutta on vapauksiakin annettu ja kyllä ne on näyttäny, että luottaa muhun. Tuskin olisin muuten päässyt viime kesänä kolmeksi viikoksi periaatteessa yksin matkustamaan Britteihin. Ja siitä reissusta, minkä porukat nimittäin kustansi, oon tosi kiitollinen, se nimittäin itsenäisti mua melko paljon, sillä siellä mun piti ihan tosissaan selviytyä itse. Piti muistaa millä bussilla tulla 'kotia', missä pysäkillä jäädä, rahan käyttöä piti osata rajoittaa, että se riittää koko ajalle ja niin edelleen.
Nyt lähellä täysi-ikää pohdinkin, että jatkuukohan tää samanlainen meno vieläkin. Okei, asun vielä kotona ja en voi tehdä ihan mitä tahansa, mutta silti. Kavereiden kanssa ollaan suunniteltu lähtevämme Ruotsin risteilylle elo-syyskuun vaihteessa ja mietin vain, että mitäköhän vanhemmat siitä tuumaa. Ja samaan kastiin kuuluu se, että oon haaveillut ottavani tatuoinnin. Kummallakaan vanhemmista tatuointia ei ole ja aina kun ollaan puhuttu tatuoinneista/lävistyksistä, niin mitään kovin myönteistä asiaa ei oo heidän suusta tullut.
whispers 'hello i miss you quite terribly'
Hieman yli viikon päästä tulee tasan vuosi siitä, kun otin elämäni suurimman askeleen kohti itsenäistymistä. Kuulostaa tosi vakavalta ja vähän ehkä naurettavaltakin, mutta koin sen tuolla tavalla. Lähdin siis yksin (eli ilman kaveria) kielikurssille Englantiin, tarkemmin sanottuna rantakaupunki Bournemouthiin. Siellä vietin kolme viikkoa kesästä ja koin paljon kaikkea. Sain todella paljon ystäviä, joistakin tuli pysyviä ja joistakin vain ns. hyvänpäivän tuttuja. Liikuin melko tiiviisti pienessä tyttöporukassa siellä ja ollaan miitattu pari kertaa täällä Suomessakin heidän kanssa ja täytyy sanoa, että ikävöin monia heistä todella paljon. Toki on myös ikävä muitakin suomalaisia, jotka olivat siellä, sillä meillä oli tosi tiivis porukka kasassa. Toivottavasti vielä saan nähdä näitä ihmisiä. :)
i hope you had the time
of your life.
np. green day - good riddance
hellogoodbye - here in your arms
